FLOWERS WITH LOVE - Floristimestari Pirjo Koppi

 

Floristimestarin työ on hyvin monipuolista. Voit löytää minut työstämässä kukkia yksityistilaisuuksiin tai nähdä minut maailmalla kukkasidontanäytöksissä ja kaikkea siltä väliltä.

Tällä hetkellä aikani kuluu pääasiassa erilaisten kukkasidontanäytösten ja kukkaprojektien valmisteluissa ympäri maailmaa, kotimaata unohtamatta.
Kaikki kukkiin liittyvä on kiinnostavaa ja mun juttua. Tartun aina innolla uusiin haasteisiin ja 28 vuotta onkin hujahtanut nopeasti. Tällä alalla ei voi koskaan sanoa olevansa täysin valmis. Joka päivä on erilainen ja omalla tavallaan kiinnostava.

Kilpaileminen on hyvä tapa kehittää omaa ammattitaitoa. Ensimmäinen kilpailuni oli 1996 ja siitä lähtien olen kisannut tasaiseen tahtiin. Kohokohtina Suomen edustaminen Kukkasidonnnan Maailmanmestaruuskilpailuissa Berliinissä 2015 ja Euroopan mestaruuskilpailuissa Genovassa 2016. Molempien kilpailuiden pronssisijoitukset ovat tuoneet paljon uusia projekteja maailmalla ja olen siitä todella kiitollinen ja onnellinen. 

Erilaiset kukkaprojektit ovat vieneet minua aina Amerikkaan, Australiaan, Belgiaan, Espanjaan, Britteihin, Etelä-Koreaan, Hollantiin, Islantiin, Italiaan, Japaniin, Kanadaan, Kiinaan, Norjaan, Tanskaan, Viroon, Puolaan, Romaniaan, Saksaan, Singaporeen sekä Venäjälle.

Taas mennään ♡


FLOWERS WITH LOVE - Master Florist Pirjo Koppi

My floral journey started over 28 years ago and has taken me to different events from florist competitions to flower shows all over the world.

Most of my time is spent in different kinds of shows and projects all over the world not to forget my homeland. I love everything about flowers which gives me a great starting point to any new project.
I have been competing in floristry since 1996 regularly and my definitely biggest achievements has been 3rd place in World Cup in Berlin 2015 and in Europa Cup in Genova 2016. My success in those competitions has given me so much interesting project for which I´m truly grateful for.

My enthusiasm for floral competitions has taken me to America, Australia, Belgium, Spain, Great Britain, Netherland, Iceland, South-Korea, Italy, Japan, Canada, China, Norway, Denmark, Estonia, Poland, Sweden, Romania, Germany, Singapore and Russia.

Here we go again

 

 
 

Master Florist

näytökset, stailaukset yms.

Suunnittelen ja toteutan uniikkeja kukkastailauksia erilaisiin tapahtumiin. Kuvaukset, julkisten tilojen koristelut sekä havaintoesitykset, niin isoihin kuin pienempiinkin tilaisuuksiin.

Olen koulutukseltani myös `Floral Design Judge´ ja näyttötutkintomestari, joten voit kutsua minut myös tuomaroimaan erilaisiin kukka-alan kilpailuihin tai näyttötutkintojen arvioijaksi.


Flower shows, demonstrations etc.

I design unique flower stylings to different kinds of events such as photo shooting sessions, big public decorations, demonstrations and Flower Shows big and small.
I´m also an International Floral Design Judge (Florint) and happy to help you.

 
 

 

flower design school

kurssit, työpajat yms.

Flower Design School - tarjoaa erilaisia floristisen alan kursseja, työpajoja sekä koulutusta. Tilat sijaitsevat Espoossa, mutta tarvittaessa koulutuspäivän voi organisoida tilaajan ehdottamaan tilaan.
Voitte myös kerätä oman porukan kasaan ja räätälöin teille unelmienne kukkakurssin.

Toimitilat sijaitsevat osoitteessa Kellonsoittajantie 6B. Espoon Keskuksesta matkaa on n. 1 km ja Espoon IKEA:lta n. 500 m. Samassa rakennuksessa toimivat myös FlowerHouse Espoo, Kataikko Oy sekä Penttala Floral Design.

workshops, private classes and events

Flower Design School offers great opportunity to deepen your skills in floristry or just learn the basics of floral design for your own interest. We arrange different kinds of unique workshops around the year. You can gather a group of friends and I´ll arrange a workshop to remember.

Flower School is located in Espoo in Kellonsoittajantie 6B. About 1 km from Espoo railwaystation.

 
 

 
 

tilaustyöt - tailored flower designs

Hääkukat, Surusidonta, Tilakoristelut

Tavoitteeni on suunnitella ja toteuttaa uniikit, sinulle ja tilaisuuteen sopivat kukat. Tyylini on kukkaisa, värikylläinen ja villi.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan sinun tarpeidesi pohjalta lisää.

weddings, condolence and funeral flowers etc.

My aim is to tell your story through extraordinary and memorable flower designs. Flowers play a significant part in creating the athmosphere of any celebration.

I´m committed to working closely with each client to achieve and deliver inspiring designs made just for your unique event.